perjantai 16. maaliskuuta 2012

Uusi CCSVI dokkari (3/2012)

Zambonin tutkimuslöydöksen myötä on tapahtunut valtavasti "liikehdintää" sekä tiedekentällä.. että MS-tautia sairastavien keskuudessa. Useissa maissa ihmiset ovat perustaneet CCSVI-yhdistyksiä asian edistämiseksi. Todennäköisesti neurologisen tiede- ja hoitokentän vastustus ja asian mitätöiminen on osaltaan herättänyt ihmisissä tarpeen tehdä jotakin, jotta asia tutkittaisiin nopeammin ja/tai laskimohoidot saataisiin hoitokentälle. Ehkä tunnetuin CCSVI järjestö on kanadalainen http://www.nationalccsvisociety.org/, joka on tehnyt todella isosti töitä ja ollut osallisena monessa tapahtumassa ja asiassa. Järjestön yksi tavoite on ollut saada aikaan yhteistyötä CCSVI asiantuntijoiden sekä neurologian kesken. Valitettavasti tässä ei olla juurikaan edistytty, vaan neurologia pysyy tiukasti "MS on autoimmuunisairaus" teesissään - ja kärjistetysti ilmaisten CCSVI koetaan enemmän uhkaksi kuin mahdollisuudeksi. Linkin video on laadukkaasti tehty ja se tarkastelee CCSVI:tä yksinkertaisesti verenkierto ongelmana, mikä tulisi hoitaa yksinkertaisella operaatiolla eli pallolaajennuksella. Dokumentissa haastatellaan MS-diagnosoituja, lääkäreitä (CCSVI asiantuntija sekä lääkäri, jolle tehty pallolaajennus).  Video kestää n. 40 minuuttia.

 

    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti