maanantai 30. joulukuuta 2013

MAAILMAN TUOTTOISIN BISNES


Tutkimustieto on tärkeää, mutta saavatko potilaat tai ihmiset ylipäätään objektiivista, rehellistä tietoa tutkituista lääkkeistä tai hoitomuodoista? Aikaa myöten itselleni on tullut sellainen käsitys, että mitä suuremmista rahoista on kyse niin sitä todennäköisemmin talousintressi heijastuu asiaan. Asiaa on nostettu pöydälle näkyvämmin viime aikoina ja erittäin asiantuntevalta taholta. Maailman arvostetuimpiin julkaisuihin lukeutuvan "New England Journal of Medicine:n" entinen ja pitkäaikainen päätoimittaja dr Marcia Angell on erittäin voimakkaasti kritisoinut nykyistä terveydenhoidon mallia, missä lääketeollisuus kasvavassa määrin vaikuttaa ja hallitsee.. kärjistäen lääketeollisuus sanelee mikä on ihmisessä tervettä ja mikä ei.  Hänen luento vuodelta 2012 on herättävä ja hän kuvailee kuinka systeemi kaikkinensa toimii ja kerrottu ei ole kaunista kuultavaa. Lääkebisnes on maailman tuottoisimpiin lukeutuva sektori, jonka prioriteeteissa taloudellisen voiton tavoittelu on keskiössä ja vieläpä arveluttavin keinoin. Esimerkiksi tutkimustietojen vääristelyä tai tietojen pimittämistä tehdään toistuvasti, korruptiota.. ja toistuvat sakot ovat kuin pieni näpäytys, mikä ei muuta tilannetta.

Lääkkeiden kliinisistä tutkimuksista Angell on todennut seuraavaa:

"..Similar conflicts of interest and biases exist in virtually every field of medicine, particularly those that rely heavily on drugs or devices. It is simply no longer possible to believe much of the clinical research that is published, or to rely on the judgment of trusted physicians or authoritative medical guidelines. I take no pleasure in this conclusion, which I reached slowly and reluctantly over my two decades as an editor of The New England Journal of Medicine"

Angell on esittänyt isoja muutoksia systeemiin - jotka johtaisivat mahdollisesti aiempaa parempaan lääkekehitykseen; mm. uusien lääkkeiden tehoa tulisi tutkia nyt käytössä oleviin, eikä plaseboon kuten nyt on käytäntönä.




Vastaava tai napakampi luento tulee Tanskalaiselta tutkijalta (Peter  Gøtzsche), joka on Nordic Cochrane centerin johtaja. Peter  Gøtzsche on tunnettu tiedemies ja hänen tuotoksiaan (yli 50) on nähty tunnetuimmissa lääketieteellisissä julkaisuissa.  Hän on julkaissut vastikään kirjan jonka nimi on "Deadly Medicines and Organised Crime: How Big Pharma has Corrupted Healthcare".  Gøtzsche on paljolti samoilla linjoilla kuin dr Marcia Angell, mutta tykittää kyllä napakammin mietelmiään. Hän rinnastaa toiminnan pahimmillaan täyttävän järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit. Gøtzsche on pyrkinyt vaikuttamaan asioihin, mm. siihen että lääketutkimuksen koko data tulisi antaa muiden tutkijoiden nähtäväksi.





Tuli vielä mieleen edellisistä puhujista erittäin tunnetun MS-tutkijan George Ebers:n tänä syksynä pitämä luento, missä äänensävy oli samankaltainen kuin Marcia Angelilla ja Peter  Gøtzschellä ja hänkin on kovasti ehdottamassa korjauksia lääketutkimukseen ja markkinointiin: MS-lääkkeiden osalta ei tulisi enää esittää harhaanjohtavaa tietoa:




George Ebersin luento, 10/2013:  "Critical review of outcomes used in MS clinical trials"



maanantai 9. joulukuuta 2013

AUSTRALIALAISTUTKIMUS: OIREIDEN KORJAANTUMINEN JOHTUNEE PAREMMASTA VERENVIRTAUKSESTA AIVOISSA

Australialaistutkimuksessa kartoitettiin MS-potilaiden verenvirtausta dopplermittauksella, jolla tunnistettiin laskimopoikkeavuudet sekä heikentynyt virtaus. Tutkimuslöydöstä verrattiin operaation yhteydessä tehtävään katetri venografiaan ja näin voitiin vahvistaa dopplermittauksen tulos. Kiinnostava kohta tässä tutkimuksessa oli se, että tutkijat mittasivat myös valtimovirtauksen ennen ja jälkeen operaation. Erityisesti RR-tautimuotoa sairastavilla valtimovirtaus parantui merkittävästi ja tutkijoiden päätelmä olikin se, että parantunut virtaus (=perfuusio) aivoissa todennäköisesti liittyy potilaiden operaatioista saamiin hyötyihin.



perjantai 6. joulukuuta 2013

MS AJALTA ENNEN LÄÄKITYKSIÄ

Muistan kun luin vuosia sitten neurologia kirjasta MS-taudista ja siinä oli maininta, että "lääkityksiä edeltävänä aikana MS-potilaat menehtyivät noin 5 - 10 vuotta sairauden alkamisesta..". Tämä lause luonnollisesti säikäytti tuolloin isosti ja jäi mielenpäälle. Kun vaimolleni annettu lääkitys ei sopinutkaan (se lähinnä lisäsi oireita) ja se jouduttiin lopettamaan, niin taas palautui mieleen tuon neurologia kirjasta lukemani lause, missä viitattiin siihen että ilman lääkityksiä potilas rapistuu ja menehtyy huomattavan nopeasti.

Minkälaista oli MS-potilaiden elämä ennen nykyaikaisten lääkityksien markkinoille tuloa? Tähän kysymykseen tuo vastausta ns. natural history eli taudin luonnollista kulkua kartoittaneet tutkimukset, joissa on seurattu pitkällä aikavälillä lääkkeettömien MS-potilaiden taudin kulkua. Täytyy myöntää, että olin samalla helpottunut ja yllättynytkin lukiessani natural-history tutkimuksia, sillä neurologia kirjasta lukemani pelottava lause oli jyrkässä ristiriidassa lukemieni tutkimuksien suhteen.

Vuonna 2002 julkaistussa Islantilaistutkimuksessa kartoitettiin 50 vuoden ajalta lääkkeettömien MS-potilaiden taudin etenemistä. Taudin eteneminen 372 potilaalla oli todellakin yllättävän hidasta, sillä peräti 70 %:lla EDSS arvo oli pienempi kuin neljä (4) 15 vuoden aikana ja 10 %:lla potilasta tauti oli edennyt vauhdikkaammin EDSS arvoon vähintään seitsemän (/). Ja edelleen 30 vuoden aikana peräti 50 %, siis puolella oli hyvä tilanne:

"yet after 30 years of disease 50% still remain
in the benign group, the other 50% being equally divided
between the medium and the severe groups."

Tutkimus: The natural history of untreated multiple sclerosis in Iceland. A total population-based 50 year prospective study


Kanadalaistutkija Helen Tremlett on myöskin tutkinut taudin luonnollista etenemistä ja hänen päätelmä oli se, että taudin luonnollinen kulku on yleistä käsitystä huomattavasti hitaampaa. Artikkelissaan "New perspectives in the natural history of multiple sclerosis" hän kartoitti eri kohorttitutkimuksien tuloksia ja niiden perusteella huomattavalla osalla lääkeettömistä MS-potilaista tauti on rauhallinen tai benigni:


Moni MS-potilas pohtii omaa hoitoaan ja joskus on tehtävä vaikeitakin valintoja esimerkiksi lääkityksien suhteen. Lääkityksien yksi ongelma on sivuoireet ja toisaalta sekin, että ne eivät sovi kaikille. Vaimoni kohdalla lääke ei sopinut ja tässä mielessä oli jokseenkin rauhoittavaa lukea esim. Kanadalaisyliopiston laaja tutkimus, missä lääkkeettömät ja interferonipotilaat olivat taudin etenemisen suhteen "samassa veneessä", tutkijat eivät siis löytäneet eroa ryhmien kesken. Tulos on samoilla linjoilla kuin puolueettoman Cochranen tulos.

Association Between Use of Interferon Beta and Progression of Disability in Patients With Relapsing-Remitting Multiple Sclerosis

Yksi maailman tunnetuimmista MS-tutkijoista on George Ebers ja hänkin on tutkinut MS-taudin luonnollista kulkua, sekä lääkityksien vaikutuksia pitkällä aikavälillä taudin kulkuun. Ebers on esittänyt varsin kriittisiä näkökulmia lääketutkimuksiin, Ebers on todennut, että nykylääkitykset eivät ole kyenneet hidastamaan taudin etenemistä. Linkin tuoreella videolla on paljon kiinnostavia kohtia, esim. relapsien määrä ei liity taudin etenemiseen.

Voiko MS-tautia hoitaa muuten kuin lääkkeillä. Ehdottomasti voi ja mielestäni tutkimusta tulisi enemmänkin suunnata muihinkin vaihtoehtoihin, esim. elämäntavat tai ravitsemus olisivat tärkeitä tutkimuskohteita - liittyvätkö ne taudin etenemiseen? Oma käsitykseni on se, että taudin etenemiseen liittyy useita tekijöitä ja erityisesti veren- tai selkäydinnesteen virtauksien poikkeavuudet ovat sieltä kiinnostavimmista suunnasta. .