torstai 27. helmikuuta 2014

TUNNETTU NEUROLOGI VAATII LAAJOJA TUTKIMUKSIA


Buffalon Yliopiston neurologian johtohahmo Robert Zivadinov peräänkuuluttaa laajoja tutkimuksia CCSVI:n mukaisista poikkeavuuksista ja niiden roolista neurologisissa sairauksissa sekä ikääntymisessäkin. Zivadinovin tutkimusryhmä on tutkinut CCSVI:tä jo useamman vuoden ajan ja alla olevan linkin mukaan heidän 2011 kovasti näkyvyyttä saanut tiedetuotos on yksi neurologian siteeratuimmista tutkimuksista. Viimeisen parin vuoden aikana Zivadinov on ollut mukana useissa tutkimuksissa, missä on kartoitettu veren- ja selkäydinnesteen virtausta suhteessa aivojen hyvinvointiin. Zivadinovin vaatimus tutkimuksien laajentamisesta asiassa on erittäin järkeenkäypä, "lisääntyneen tutkimusevidenssin myötä",  kuten Zivadinov toteaa.

Linkki: UB Researchers Urge Broad Study of Venous Abnormalities   


Robert Zivadinov, MD, PhD, says new research may reveal how
extracranial venous abnormalities contribute to various diseases as
well as aging.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Tutkimustulos (2/2014) - LASKIMO-OPERAATION VAIKUTUS MS-POTILAAN ELÄMÄNLAATUUN

Kahden maan (Argentiina-Slovenia) tutkijoiden yhteistyössä toteutettu kliininen tutkimus tuo lisätietoa siitä mikä vaikutus laskimo-operaatioilla on MS-potilaiden elämänlaatuun. Tutkimukseen valikoitui 72 MS-potilasta, joilla täyttyi myös CCSVI kriteerit. Operaatioiden vaikutuksia mitattiin useilla mittareilla:

- MSIS-29 el Multiple Sclerosis Impact scale
- FSS = Fatique severity scale 
- MFIS = Modified fatique impact scale 
- OAB-V8 = Overactive bladder self-administered questionnaire 

Mittaukset tehtiin ennen operaatiota ja 3 kk, 6 kk ja 1 vuosi operaation jälkeen. Tutkimuksen tulos oli se, että potilaiden vointi parantui kaikilla edellä mainituilla mittareilla mitaten. Tilastollisesti vahvin vaikutus kohdentui fatiikin helpottumisen (p<0.001), mikä on linjassa aiempien tutkimuksien sekä potilaskokemuksien suhteen. Operaatioiden vaikutus MSIS-29 pisteytykseen on huomion arvoinen sillä, se kuvaa MS-taudin vaikutusta jokapäiväisen elämään fyysisellä ja psyykkisellä osa-alueella. Edelleen kiinnostava ja tärkeä yksityikohta oli potilaiden virtsarakon toiminnan kohentuminen.

Lainauksia:

"Results:
  In our study 72 consecutive MS patients were included. FSS (p<0.001) and MFIS scores 

- total score, as well as three subscales scores (physical, psychosocial and cognitive) significantly 
improved after vascular procedures (p<0.05). The physical subscale correlated with the degree of 
pyramidal impairment. The important improvement of the bladder function using OAB-V8 
(p<0.01) and QoL assessed by MSIS-29 questionnaire (p<0.01) were obtained. 

Conclusions:
The endovascular procedure demonstrated a beneficial effect on the quality of life 

of MS patients. The amelioration of cerebral venous drainage significantly reduced the perception 
of fatigue, increased the mental health and emotional stability, respectively. Additionaly, 
important improvement of the bladder dysfunction even in MS patients with the progressive 
course of disease was achieved. Also, the sexual function improved. The relationship between 
CCSVI and hypoperfusion was demonstrated. The role of better cerebrospinal fluid flow after 
vascular procedures is discussed. It seems that the endovascular procedures in MS patients may 
influence the clinical picture of MS patients. Further investigations also in other 
neurodegenerative diseases are recommended. 

Tutkimus: Impact of Veins Endovascular Procedures on the Quality of Life in Patients with Multiple Sclerosis

Tutkimustulos kuulostaa hyvin paljon samalta kuin useiden suomalaisten MS-potilaiden, joille operaatio vaikutti suotuisasti. Toki täytyy tiedostaa se seikka, että asia on vielä kokonaisuudessaan alkumetreillä ja vastaksia kaivataan moniin asioihin (hoitovasteen vaihtelu? virtauksen ja oireiden suhde? laskimon uudelleen ahtautuminen?)

Yksi seikka suorastaan hyppäsi silmille tuossa tehdyssä tutkimuksessa.. nimittäin tutkimuksen yksi johtohahmo on neurologi - Prof. Miro Denišlič. Olen nähnyt hänen nimen aiemmissakin tutkimuksissa ja erilaisissa CCSVI konferensseissa. Täytyy nostaa miehelle hattua ja kunnoittaa siitä, että uskaltaa katsoa asiaa tieteellisellä uteliaisuudella ja poiketa oman tiedeyhteisönsä linjasta. Enpä tiedä montakaan neurologia, joka olisi julkisesti edistämässä CCSVI tutkimusta. Lähinnä tulee mieleen Zambonin ryhmän Fabrizio Salvi tai jenkkitutkija David Hubbard.



Neurologi Miro Denišlič 


torstai 20. helmikuuta 2014

TUOREET TUTKIMUKSET - NIVOUTUVATKO VERENVIRTAUSONGELMAT MS-TAUDIN ETENEMISEEN?

Kaksi tuoretta /2/2014) tutkimusjulkaisua tuovat osaltaan lisätietoa verenvirtauksen ja MS-taudin yhteydestä. Verenvirtauksen hidastuminen ja heikentyminen on ollut tutkijoilla tiedossa jo vuosikymmenien ajan, mutta mitkä tekijät sen aiheuttavat on jäänyt varmuudella vastaamatta. Edelleen MS-aivojen verisuonipoikkeavuudet /- muutokset ovat jääneet hämärän peittoon. Selittyykö virtaus- ja suoniston rakennepoikkeavuudet kaulan ja azygoslaskimon virtausesteistä?

Italialainen tutkimusryhmä (Monza) mittasi 45 MS-potilaan laskimovirtauksen dynamiikkaa (VH) sekä ns. VHISS pisteytystä (= laskimoiden poikkeavuus/muutos pisteytys) ennen ja jälkeen pallolaajennusta. Kun tutkijat mittasivat virtauksia 3 kk:n kohdalla, niin tulos oli se, että pallolaajennus vaikutti merkittävästi sekä VH että VHISS arvoihin ja MYÖSKIN EDSS arvo oli merkittävsti pienempi (ryhmän keskiarvo) kuin ennen operaatiota. Tutkimuksen yksi tärkeä sanoma oli se, että operaatio tuotti verenvirtauksen muutoksia osalle potilaista ja osalle ei.

Conclusions CCSVI endovascular treatment can induce an improvement in VH parameters and the VHISS. The neurological disability score (EDSS) also improved after PVA; however, there was no correlation to the VHISS variation after PVA, MS type and duration.

Tutkimus: Venous Hemodynamic Insufficiency Severity Score variation after endovascular treatment of chronic cerebrospinal venous insufficiency

Toisessa tutkimuksessa on mitattu kaikkiaan 552 MS-potilaan verenvirtauksia aivojen laskimoissa ja näistä lähempään tarkasteluun otettiin 83 %, joilla mittaus osoitti laskimoiden rakenteellisia tai virtauksen poikkeavuuksia. Edelleen tutkijat jakoivat tutkittavat "nuoriin" (alle 30 v) ja "vanhoihin (yli 30 v.) ja tarkatelivat mitattuja muutoksia suhteessa ikään. Tutkijoiden mukaan varsin selkeä ero todettiin ryhmien suhteen ja "vanhempien ryhmässä" havaittiin huomattavasti enemmän keskushermoston laskimoiden sekä kaulanlaskimoiden virtausesteitä. Tutkijoiden näkemys oli paljolti se, että taudin edetessä (invaliditetti) myös laskimoiden muutokset lisääntyvät. Oleellinen kysymys on se, että miksi laskimopoikkeavuudet lisääntyvät ja tähän tutkijat esittivät näkemyksensä siitä, että virtausdynamiikan muuttuminen johtaisi edelleen laskimoiden rakenteiden muutoksiin. Ehkä tärkein tai kiinnostavin toteamus on tekstin lopussa;

It may be possible that early clinical, pharmacological and/or invasive vascular interventions could exert a possible role in the natural history of multiple sclerosis. 

Tutkimus: Age-related Vascular Differences among Patients Suffering from Multiple Sclerosis 


Mikäli tutkijat ovat oikeassa niin laskimoahtaumien varhainen hoito saattaaisi siis vaikuttaa laskimoiden laajempaan muutokseen/vaurioihin keskushermostossa ja mahdollisesti siten heijastuisi taudin mekanismeihin. Paolo Zamboni pohdiskeli jokseenkin samaa, vuosia sitten:

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

UUSIEN TIEDELÖYDÖSTEN MYÖTÄ TOIVOA MS-TAUDIN HOITOON

MS-taudissa on viime aikoina uutisoitu uusien lääkkeiden tulosta markkinoille. Vastikään uutisoitiin suomalaismediassa reippaan positiiivseen sävyyn Alemtutsumabi lääkkeestä, joka "lamauttaa immuunipuolustuksen" ja annetaan laskimoon kerran vuodessa. Itselläni kyllä pisti silmään lääkkeen reippaat sivuvaikutukset, siis infektiot ja jopa kolmasosan potilaista sairastuminen kilpirauhassairauteen.
Linkki: Alemtutsumabi muuttaa MS-taudin hoitoa (27.01.2014)

Henkilökohtaisesti en jaksa innostua tästä uutisesta, mutta ymmärrän toki potilaita joilla taudin luonne on aggressiivinen. Varmasti useimmilla on mielen päällä ja huolena taudin eteneminen, invalidisoituminen. Olen mielenkiinnolla lukenut ja katsonutkin varsin tunnettujen neurologien näkemyksiä erilaisten lääkityksien vaikutuksista MS-taudin hidastajana. Yksi maailman tunnetuimpiin MS-asiantuntijoihin lukeutuva George Ebers on esittänyt erittäin kriittistä näkemystä lääkityksiin ja hänen sanoma on paljolti se, että yhdenkään MS-lääkkeen ei ole voitu osoittaa hidastavan taudin etenemistä pitkäällä aikavälillä.

Ebers luennon kohokohdat: Clinical trials and MS progression (4 min)


Näin ollen näkisin, että ratkaisuja tulisi etsiä laajemmaltikin ja uusista suunnista. Verenvirtaus ja selkäydinnesteen virtaus ovat olleet viime vuosina tutkimuksissa mielenkiinnon kohteena ja hyvä niin. MS-taudissa hidastunut verenvirtaus aivoissa on mitattu jo vuosikymmeniä sitten ja useissa tutkimuksissa mitattu ilmiö. Se ei yksinkertaisesti voi olla hyväksi herkälle aivokudokselle. Selkäydinnesteen virtaus on uudempi asia (kiitos Zambonille) ja alustavissa mittauksissa sekin on hidastunut - ei voi olla hyväksi hermokudokselle.

Kantasolututkimusta olen vilkuillut myös syrjäsilmällä ja uskon, että sieltä vielä kuullaan hyviä uutisia lisää. Viime viikolla eli tammikuun lopulla uutisoitiin maailmalla isosta askeleesta kantasolututkimuksessa, kun japanilainen nuori tutkija Haruko Obokata keksi menetelmän, jonka avulla kantasoluja voidaan valmistaa radikaalisti nopeammin, tehokkaammin ja huokeammin. Hänen kehittämäänsä menetelmää pidetään vallankumouksellisena.

Stem cell researcher Dr Haruko Obokata on 'breakthrough'



Sittenkin virus..

Tänään (5.2. 2014) uutisoitiin maailmalla, että Australialaiset tutkijat uskovat että ovat onnistuneet PYSÄYTTÄMÄÄN MS-TAUDIN ETENEMISEN. Jos tutkimuksen tulos on tuon otsikon mukainen, niin voidaan jo puhua isosta läpimurrosta. Professori Micheal Pender johti Queenslandin yliopiston tutkimusta, missä MS-potilaan immuunipuolustusta manipuloidaan niin, että se hyökkää keskushermostossa Epstein-Barr viruksen kimppuun. Ensimmäisenä koekaniinina on ollut 43 vuotias MS-potilas, lääkäri nimeltään Gary Allen, joka on jo ylistänyt hoidon vaikutuksia:

"He was given six weeks of treatment, which resulted in a sustained boost of energy, reduced pain and increased productivity at work.

"It's impossible to overstate the improvements," said Dr Allen.

Tutkimuksen johtaja Michael Pender totesi, että MS-taudissa EBV-virus jyllää keskushermostossa ja kun sen saa hallintaan, niin tauti ei etene ja jopa toipumista tapahtuu. Seuraava vaihe on menetelmän testaus muilla MS-potilailla ja Micheal Pender totesi toiveikkaana, että vaikutukset voivat olla vielä paremmat vähemmän aikaa MS-tautia sairasteilla.

"Our study shows that controlling it can stop the disease from getting worse and allow some recovery of function," said Prof Pender"

Linkkejä: World first MS treatment unveiled
       
              Life-changing MS treatment shows promise

            Queensland doctors find therapy to halt progression of multiple sclerosis


EBV-VIRUS