lauantai 10. lokakuuta 2015

Tuore tutkimus: "tippa verta aivokudoksessa käynnistää immuunireaktion"



Tuore tutkimusuutinen, on vähintäänkin kiinnostava. Kalifornian yliopiston neurologian professori / tutkija Katerina Akassoglou kertoo EurekAlert tiedeuutisointi sivustolla  tutkimuksesta, jossa on kartoitettu mitä seurauksia on veren päästessä aivokudokseen. Veren hyytymisen kannalta tärkeä proteiini, fibrinogeeni käynnistää tutkijoiden mukaan autoimmuunireaktion ja myeliinivaurion. Vain pisara verta riittää käynnistämään tapahtumaketjun.

They discovered that injecting just one drop of blood into the brain set off the brain's immune response, kick-starting a chain reaction that resulted in inflammation and myelin damage
...
These findings offer a completely new way of thinking about how the immune system attacks the brain--it puts the blood in the driver's seat of the onset and progression of disease,"
...
"Our results provide the first evidence that blood promotes T cell responses against the brain," says first author Jae Kyu Ryu, PhD, a staff research scientist at the Gladstone Institutes

Tutkijoiden mukaan sama mekanismi ei rajoitu vain MS-tautiin, vaan tapahtuu myös muissa sairauksissa (Alzheimer, Dementia, aivoverenvuoto), joissa veriaivoeste pettää. Vuosien varrella MS-taudin autoimmuunihypoteesi on saanut kritiikkiä eri tutkijoilta ja voi olla, että tämä tutkimuslöydö muuttaa käsitystä asiasta. Onko MS-tauti enemmänkinkin sairaus, missä tapahtuu krooninen ja  sekundäärinen autoimmuunireaktioiden ketju? (..ja hermoston rappeuma mahdollisesti ensisijainen prosessi?)


Myös aivoverenvuodon yhteydessä tapahtuu autoimmuunireaktio ja kiinnostavaa kyllä, jopa voimakkaampi kuin MS-taudissa toteaa Becker 2010 (tiedejulkaisu Stroke)


Naturessa julkaistu tutkimus on luettavissa vapaasti täällä:
"Blood coagulation protein fibrinogen promotes autoimmunity and demyelination via chemokine
release and antigen presentation" 

Tutkimuksessa ruiskutettiin hiirien keskushermostoon veren fibrinogeeniä ja sen seurauksena tapahtunutta immuunisolujen reaktiota, mm. myeliinivaurioita magrofagi solujen aktivoitumisen myötä. Alla olevassa kuvassa tutkijoiden mallintama kaavio tapahtumaketjusta:



Tutkimuksen lopputeksteissä asiaa pohdittiin hoidon kannalta; fibrinogeeniin säätelyyn tähtäävällä lääkityksellä voitaisiin mahdollisesti vaikuttaa autoimmuunireaktioon ja hermokudoksen vaurioihin:




Mielestäni tämä tutkimus on erittäin kiinnostava ja näen yhtymäkohtia CCSVI:n suuntaan. Zambonin 2006 julkaisema "The Big Idea: Iron-dependent inflammation in venous disease and proposed parallels in multiple sclerosis" on paljolti samassa suunnassa; laskimoiden rakenne pettää ja aivokudokseen tihkuu verta, käynnistäen immuunipuolustuksen reaktion. (Zamboni painotti tuolloin punasoluista kertyvän raudan merkitystä).

Väistämättä tulee myös mieleen brittiläistutkija C.W.Adamsin tutkimustulokset 1980-luvun lopulta ja 1990 luvun alusta. Adams totesi MS-tauti vainajien aivoja tutkiessaan, että MS-potilailla verisuonet tihkuvat kudokseen. (esim. 1988: "Perivascular iron deposition and other vascular damage in multiple sclerosis"). Alla oleva kuva Adamsin tutkimuksesta:




torstai 8. lokakuuta 2015

BELGIALAISET NEUROLOGIT NOSTAVAT HEIKENTYNEEN VERENVIRTAUKSEN MS-TAUDIN KESKIÖÖN




Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä juuri julkastussa tiedetuotoksessa ryhmä Belgialaisia neurologeja (D'haeseleer ym.) nostavat MS-potilaan keskushermoston heikentyeen verenvirtauksen hyvin keskeiseen rooliin sairaudessa. Heidän artikkelinsa "Cerebral hypoperfusion: a new pathophysiologic concept in multiple sclerosis?" julkaistiin Journal of Cerebral Blood flow & Metabolism:ssa. 

Luin mielenkiinnolla heidän koko artikkelin ja siinä oli lukuisi kiinnostavia ja tärkeitä seikkoja:

- artikkelin ydin on siis heikentynyt verenvirtaus ja pohdintaa verenvirtauksen korjaamisen potentiaalista
- ensimmäiset mittaukset virtauksen hidastumisesta tehty jo 30 vuotta sitten (mm. Swankin tutkimus)
- verenvirtauksen heikkeneminen ei ole ole sekundääristä eli johtuisi esim. MS-aivojen vähentyneestä metaboliasta, vaan jostakin muusta syystä 
- eläinkokeissa on osoitettu, että krooninen hypoperfuusio, heikentynyt virtaus kytkeytyy solujen mitokondrioiden heikentyneeseen energian tuottamiseen, hapetusstressiin ja hermokudoksen vaurioihin
- erityisesti vaalean aineen alue on herkempi hapen puutteelle eli hypoksialle
- MS-leesiot syntyvät alueille, missä verenvirtaus on selkeämmin heikentynyt 
- tutkijat pohtivat alustavasti, että MS-taudin fatiikki johtuisi heikentyneestä verenvirtauksesta (ja viittasivatkin erääseen tutkimukseen)
- lääkkeiden osalta heidän näkemys kiteytyi alla olevassa kuvassa. Lääkitykset eivät pysäytä hermoston rapistumista:




Mutta, Belgialaisneurologit eivät esitä CCSVI:tä virtauksen heikkenemisen syyksi, vaan ns. ET-1 (endothelin-1) proteiinin suuremman pitoisuuden MS-tautia sairastavilla ja viittaavat tehtyihin tutkimuksiin, joissa verestä sekä selkäydinnesteestä on kyseiset tasot mitattu. Tuo ET-1 proteiini liittyy verisuonien supistumiseen. Eräässä tutkimuksessa oli kokeiltu lääkeainetta nimeltään Bosentan, mikä vaikuttaa ET-1 pitoisuuteen ja kyseisen tutkimuksen tulos oli se, että MS-potilaiden verenvirtaus oli parantunut aivoissa. 

Mielestäni tämä teksti oli askel eteenpäin ja oikeaan suuntaan.. siinä mielessä, että neurologit nostivat verenvirtauksen näinkin näkyvästi sairauden keskiöön. Seuraako nyt kiista siitä, että mikä on MS-potilaan heikentyneen verenvirtauksen syy ja miten sitä pitäisi hoitaa? Tuskinpa sentään :)

Tuo hypoperfuusio ja aivojen verenvirtaus on ollut CCSVI tutkimuksien ytimessä jo 2009 alkaen, joten tämä juuri julkaistu ei missään nimessä ole uutta asiaa. Suosittelen katsomaan ja kuuntelemaan professori Zambonin kerrontaa heidän tutkimuksistaan liittyen aivojen verenvirtaukseen: 






sunnuntai 4. lokakuuta 2015

MILANON YLIOPISTON ERITTÄIN KIINNOSTAVA KLIININEN TUTKIMUS JULKAISTU

Verisuonikirugi Pietro Bavera, Milanon yliopisto

Verisuonisairauksiin keskittyvä Veins & Lymphatics julkaisi 2.10 2015 Milanon yliopiston verisuonikirurgin, Pietro Baveran kliinisen tutkimuksen (huom. koko tutkimuspaperi on vapaasti ladattavissa linkistä), missä tutkittiin laskimo-operaatioiden vaikutuksia MS-potilaan oireisiin noin neljän vuoden aikajaksolla. Tutkittavia oli kaikkiaan 366 MS-potilasta, joilla todettiin myös CCSVI tyypilliset laskimopoikkeavuudet. Relapsoivaa tautimuotoa sairastavia oli 264 (72 %), sekundaarisprogressiivista tautimuotoa sairastavia 62 (17 %) ja primaariprogressiivisia potilaita oli 40 (11%).

Tutkittavien tilanne oireiden ja verenvirtauksen osalta kartoitettiin samalla klinikalla, missä myös laskimo-operaatiot suoritettiin. Potilaiden tilanne kartoitettiin lähtöpisteen jälkeen 3 kk:n, 9-12 kk, 18-24 kk ja 36-48 kk kohdalla, jolloin tietoa potilaan oireista ja veranvirtauksesta kertyi säännöllisesti noin neljän vuoden ajalta. Mikäli potilaalla todettin tarvetta uudelle operaatiolle, niin se myös toteutetttiin tarvittaessa.

Tutkimuksen tuloksista oli nähtävissä montakin merkittävää seikkaa:

- Bavera nostaa tietyt oireet tutkimuksessaan CCSVI:n kiinnittyviksi; operoinnilla on selkeitä vaikutuksia seuraaviin oireisiin: diplopia (kaksoisnäkö), fatiikki, päänsärky, raajojen tuntohäiriöt ja liikkuvuus, lämpötilan aistimus, virtsarakon hallinta, tasapaino ongelmat, unen laatu, huimaus, kognitiivinen suorituminen (keskittyminen)

- Erityisesti relapsoivaa tautimuotoa sairastavilla operaatioilla oli erittäin selkeä vaikutus edellä mainittuihin oireihin. Progressiivista tautimuotoa ja vaikeammin invalidisoituneilla tutkittavilla tulokset vaihtelivat. Tutkimusvaste; oireiden helpottumista koettiin relapsoivassa ryhmässä yli 90 %:lla tutkittavista

- relapsoivilla (ja tuoreemmilla) MS-diagnosoiduilla pallolaajennuksen tulos oli hemodynaamisesti tarkastellen parempi --> RR-potilailla laskimot pysyivät paremmin auki ja tarvetta toiseen operaatioon oli 24 % tutkituista, toisin sanonen 76 % operoidun laskimon verenvirtaus säilyi hyvänä neljän vuoden ajan.
Tilanne oli heikompi SP ja PP ryhmissiä; Vain 5 %  SP potilaista operoitu laskimovirtaus pysyi hyvänä tutkimuksen aikana, 82 % tehtiin toinen operaatio ja 13 % kolmas operaatio.
PP-ryhmässä tilanne oli kaikista heikoin: yhdelläkään potilaista laskimon virtaus ei pysynyt hyvänä neljän vuoden aikana, 92 %:lle tehtiin toinen operaatio ja 8 % kolmas operaatio.

Bavera toteaa, että tämä todennäköisesti selittää myös tilannetta oireiden osalta; verenvirtaus ja neurologiset oireet liittyvät toisinsa:

" there seems to be a frequent parallelism between some disturbs and the vein abnormalities: they usually improve or even disappear when the outflow is corrected. Secondly, both the clinical and blood flow improvements appear to be long lasting when they are not yet so severe and apparently the neurological damage isn’t so widely distributed. This could explain why better and perjuring results appear to occur in the RR group of patients."
...
 "Finally, as described in the most recent Consensus Document,20 parallelism between poor
cephalic venous outflow and a list of symptoms, either neurologic or motor are confirmed.
Symptoms appear to improve with a better venous outflow and the patients were very precise 
on this topic"

Oma pohdinta:

Baveran kliininen tutkimus osoittaa verenvirtauksen ja tiettyjen oireiden välistä yhteyttä. Tämän tyyppistä tietoutta tarvitaan edelleen lisää ja mielestäni tässä tulisi toimia kuten prof. Zamboni ehdottaa: monitieteinen tutkijaryhmän yhteistyö on kaikista hedelmällisintä --> erityisesti neurologien ja verisuoniasiantuntijoiden muodostamassa tiimissä olisi potentiaalia (vrt. Zambonin tutkimusryhmä)

Baveran tutkimustulos puhuu myös varhaisen hoidon puolesta. Operaation hyöty ja vaikutus näyttää kallistuvan selkeästi vähemmän aikaa sairastuneiden suuntaan. Progressiivista tautimuotoa sairastavien kohdalla näyttäisi olevan selkeästi tarvetta joko operaatioiden kehittymiseen tai tiiviimpään seurantaan + tarvittaessa uuteen toimenpiteeseen. Myös Zamboni puhui jo 2010 haastattelussa, että operaatio olisi hyvä tehdä varhaisessa vaiheessa (käyttäen sanoja "..before it's too late"). Edelleen olen ERITTÄIN VAHVASTI sen ajatuksen kannalla, että CCSVI tutkimus ja hoito tulisi tapahtua kotimaassa, paikallisesti (pahoittelen jos toistan tätä mantraa, mutta se vain on niin tärkeä asia).