torstai 15. syyskuuta 2016

TUTKIMUS 10/2016: JUGULAARILASKIMON OPEROINTI PARANTAA VERENVIRTAUSTA MS-AIVOISSA JA PIENENTÄÄ AIVOKAMMION TILAVUUTTA



Journal of Vascular Surgery julkaisi Zambonin tutkimusryhmän tutkimuksen, missä mitattiin jugulaarilaskimon operoinnin vaikutuksia MS-potilaan aivosta. Tutkimukseen osallistui 41 MS / CCSVI diagnosoitua, joista 27:lle tehtiin laskimoahtauman korjaustoimenpide ja loput 14 toimivat kontrolliryhmänä. Osalle potilaista tehtiin myös omohyoid-lihakseen pieni toimenpide, koska tuo lihas painoi kaulan jugulaarilaskimo. 

Operoinnin tuloksia mitattiin kuvantamalla sokkoutetusti potilaiden verenvirtausta sekä aivokammion tilavuutta seuraavan kolmen kuukauden aikana. 

Tutkimuksen päätulos oli se, että operoiduilla potilailla aivokammion tilavuus oli pienentynyt merkittävästi. Myös veren läpivirtaus tietyillä aivoalueilla oli merkittävästi parantunut operaation myötä. 

Huomionarvoista oli se, että merkittävää verenvirtauksen korjaantumista todettiin relapsoivaa tautimuotoa sairastavien kohdalla. Progressiivista tautimuotoa sairastavien kohdalla virtaus ei parantunut merkittävästi. 

"In this study, we hypothesized that an open surgical procedure would increase brain outflow through the jugular route, leading to the reduction of cerebral ventricle volume and the improvement in brain perfusion. Single-photon emission computed tomography combined with three-dimensional computed tomography (SPECT-CT) was used to blindly assess the results of the procedure."


Alla pari kuvaa tutkimusjulkaisusta. Ylemmässä kuvassa omohyoid-lihas painaa jugulaarilaskimoa ja sen johdosta viereinen laskimo (external jugular vein) on laajentunut.  Alemmassa kuvassa kaaviona verenvirtauksen parantuminen operaation seurauksena. Vihreä eli ylin viiva kuvaa relapsoivaa tautimuotoa sairastavien ryhmää, joille operaatio korjasi virtausta selkeimmin.