lauantai 18. marraskuuta 2017

Brave Dreams tulokset: pallolaajennus ei ole toimiva hoitomenetelmä



Italian Brave Dreams sokkoutetun tutkimuksen tulokset on nyt luettavissa: 

Efficacy and Safety of Extracranial Vein Angioplasty in Multiple Sclerosis

Tutkimuksen päätulos on se, että CCSVI:n / MS-taudin hoitomuotona pallolaajennus ei ole toimiva menetelmä. Toimenpiteen tulisi korjata ahtaumasta johtuvaa verenvirtausta, mutta lähes puolella operoiduista virtaus ei korjaantunut. Tästä pallolaajennuksen riittämättömyydestä on ollut tutkimushavaintoja jo italialaisten pilottitutkimuksessa 2009. Nyt tutkimusjulkaisussa todettiinkin, että sitä ei enää tarpeen tutkia kliinisesti. 

Tutkimuksessahan oli mukana kaikkiaan 115 MS-potilasta (RR), joista 76:lle tehtiin pallolaajennus ja 39:lle feikkioperaatio. Operaatioiden vaikutuksia mitattiin 12 kuukauden aikana, mm. toimintakyvyn, pahenemisvaiheiden ja leesioiden osalta. Tilastollisesti ryhmien välillä ei ollut merkittäviä eroja. MS-leesioiden suhteen tilanne näytti paremmalta operoitujen hyväksi: 

"We found a reduction in the mean number of new brain lesions (corresponding to more lesion-free patients) in the PTA group compared with the sham group at 6 to 12 months. The delayed and positive effect on the magnetic resonance biomarker suggests that PTA could affect the dynamic of the blood-brain barrier."


Haastattelussa Zamboni totesi, että pallolaajennuksen heikkouden ja vähäisen tutkittavien määrän myötä tilastollisesti merkittäviä eroja ei ryhmien välille juurikaan muodostunut. Tässä ensimmäisessä paperissa mainittiin myös, että toimenpide voi hyödyntää alaryhmiä ja tutkimusaineistoa analysoidaan edelleen. Hän totesi, että lisää papereita tullaan vielä julkaisemaan. 

Omia tuntemuksia ja mietteitäni: päällimmäisenä nyt on mielenpäällä harmitus. Odotin tutkimukselta enemmän, mutta tämä tulos on se mikä on. Tosin täytyy muistaa, että negatiivinenkin tulos on tärkeä ja opettavainen. Pallolaajennus on kaiketi tullut tutkimuksellisesti tiensä päähän ja aika näyttää mikä jatkumo on. Tämän tutkimuksen tulos ei muuta sitä, että Marjan kohdalla 2010 tehty operaatio muutti hänen tilanteensa tyystin; oireet arjesta jäivät hoidon myötä. Johtuiko se a) sattumasta, b) plasebon voimasta vai c) parantuneesta veren- ja selkäydinnesteen virtauksesta?  Itse ajattelen, että Marja kuuluu Zambonin viittamaan "alaryhmään", jolle pallolaajennus on toimiva hoito. Sen verran hänen kuulumisistaan, että elämänlaatua heikentäneet oireet ovat edelleenkin pysyneet poissa ja fyysisesti hän on elämänsä parhaimmassa kunnossa. Ei huonosti 42 vuotiaalta, MS-tautia sairastavalta perheen äidiltä. 

Zamboni esittelemässä Brave Dreams tuloksia, New Yorkissa 8.11.2017


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

SUOMALAISTUTKIMUS JOURNAL OF VASCULAR SURGERY JULKAISUSSA (3 / 2017)


Sain tänään käsiini suomalaistutkijoiden kirjoittaman tekstin kokonaisuudessaan ja se julkaistaan Annals of Vascular Surgeryn maaliskuun 2017 numerossa. Kiinnostava paperi kaikkinensa ja tekstistä huokui se, että tutkijat todellakin pyrkivät löytämään vastauksia CCSVI ilmiöön. Nyt tutkijat tarkastelivat 37 MS-potilaan  jugulaarilaskimon kaventumia (CSA ≤ 0.3cm2) tutkien sitä MRI kuvin sekä ultraäänellä. Menetelmät antoivat erilaisia tuloksia; ultraäänellä kaventumien määrä nousi huomattavasti korkeammalle kuin MRI kuvantamisella. Tutkiat pohtivat tätä ilmiötä ja arvelivat sen johtuvan mm. siitä että ultraäänilaitteiston anturi painaisi laskimoa. Lisäksi tutkimuksessa kartoitettiin varjoaineella verenvirtausta kaulan valtimosta jugulaarilaskimoon ja siirtymänopeus vaihteli 5-14 sekunnin alueella. 

Paperissa oli mukavasti mainintoja CCSVI tutkimuksessa aiemmin vastaan tulleista asioista ja sain vaikutelman, että tutkijat olivat hvyin perehtyneet aiempiin tutkimuksiin. Kiitoksia suomalaistutkijoille tästä tutkimuksesta.

Tähän ultraäänitutkimusmenetelmään liittyen Zamboni totesi taannoisessa haastattelussa, että se on kiistan ytimessä ja hän kertoi, että heidän tutkimusryhmän tavoitteena on kehittää tarkempi menetelmä CCSVI diagnosoimiseksi. Zambonihan on työskennellyt avaruusjärjestö NASA:n kanssa viime aikoina ja tämän yhteistyön hedelmänä on jo kehitetty uudenlaista mittaustapaa.

Suosittelen katsomaan alla olevan haastattelun. Kanadalainen media alan mies ja MS-potilas Matt Embry käy tutustumassa Zambonin tutkimusryhmän tiloihin, missä hänelle tehdään mm. ultraäänitutkimus. Zamboni kertoo CCSVI tutkimuksen tämän hetken tilanteesta ja muustakin.


torstai 9. maaliskuuta 2017

BRITISH COLUMBIAN NEGATIIVINEN TUTKIMUSTULOS JA JÄLKIPUINTI


Viime viikolla sosiaalisen median CCSVI ryhmissä käytiin keskustelua liittyen British Columbian sokkoutetun tutkimuksen  tiimoilta. Tuolloin tiedettiin, että tulokset tullaan julkistamaan 8.3 2017 Washingtonissa, Society for Interventional Radiology:n kokoontumisessa. Kanadan ja USA:n CCSVI ryhmissä Britich Columbian tekemään tutkimukseen suhtauduttiin etukäteen suurella varauksella, koska heidän 2013 julkaisema tutkimus oli tyystin eri linjoilla kuin Zambonin ryhmän vastaavat tutkimukset. Zambonin mukaan British Columbian tutkimuksessa oli menetelmällisiä virheitä, joiden myötä tuloskin on virheellinen (blogissani aiheesta tarkemmin 12/2014, http://ccsvi-erkki.blogspot.fi/2014/12/zamboni-lancetissa-2013-julkaistun.html). Tunnetuimpiin lukeutuva CCSVI kannattaja, Yhdysvaltalainen Joan Beal kirjoitti blogissaan useita päiviä ennen tulosten julkaisua, että tulos tulee olemaan todennäköisesti negatiivinen (http://ccsviinms.blogspot.fi/2017/03/ubc-ccsvi-clinical-trial.html)

Eilen, 8.3 alustavat tulokset sitten julkaistiin, vaikka datan käsittely ja paperi ovat vielä keskeneräisiä. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 104 MS-potilasta, joilla kaikilla oli CCSVI ahtaumia jugulaari- ja/tai azygoslaskimoissaan. Potilaiden tilaa arvioitiin operaation jälkeen, sekä tulevien 48 viikon aikana. Tutkimusdataa kerättiin niin magneettikuvien kuin kyselyjenkin avulla. Kaikkiaan 25 % tutkimukseen osallistuneista vastasi kyselyissä oireidensa helpottuneen, mutta hyötyjiä oli yhtä paljon "operaatio" kuin "feikki operaatio" ryhmässä. Tutkimusta johtanut neurologi Anthony Traboulsee totesi haastattelussa, että "The major finding is that there is no clear benefit early, or within 72 hours or within 48 weeks, of having venoplasty compared with having the sham treatment". Lisäksi Traboulsee totesi haastattelussa, että tämän kaksoissokkoutetun tutkimustuloksen myötä asia on käsitelty ja laskimo-operointi tutkimuksia ei edes kannata jatkaa. 

Nyt päivää myöhemmin tutkimustulosta on kommentoitu muutamien asiantuntijoiden taholta. Zamboni on twiiteissään painottanut sitä, että CCSVI tulisi hoitaa sairauden varhaisessa vaiheessa, jotta hoidolla olisi vaikutusta (vrt Bavera 2015 tai Zamboni ym. 2016). Nyt toteutetussa tutkimuksessa operoidut olivat sairastaneet jo lähes 20 vuotta. Zamboni kommentoi tutkimusta CTV news:lle näin:

"In an email to CTV News, Dr. Zamboni noted that 40 per cent of the patients in the Pan-Canadian study were in advanced stages of MS – primary or secondary progressive and who had MS for on average, 17 years. 
”All the preliminary studies clearly showed that in this category (venoplasty) does not modify significantly neither (disability scores) EDSS nor MRI,” Zamboni wrote. Other studies of venography in MS that showed a benefit, Zamboni wrote, were done in patients with relapsing and remitting MS (earlier stage of the disease) who had been diagnosed less than 10 years"



Alla lainaus 2016 tutkimusjulkaisusta (Zamboni ym) ja tutkijoiden merkittävä havainto oli se, että CCSVI operointi korjasi aivojen verenvirtausta, mutta ei pitempään sairastaneiden kohdalla.


Aiheesta blogissani: http://ccsvi-erkki.blogspot.fi/2016/09/tutkimus-102016-jugulaarilaskimon.html

Yhdysvaltalainen verisuoniasi/CCSVI asiantuntija Salvatore Sclafani totesi haastattelussaan, että British Columbian tutkimusta tulee arvioida tarkemmin vasta kun tutkimus on kokonaisuudessaan julkaistu. Sclafani pohdiskeli erityisesti sitä, että saatiinko operoinnilla parannettua verenvirtausta riittävästi.
http://video.theloop.ca/news/top-stories/watch/we-need-to-wait-for-the-paper/5352530737001/#.WME_UlWLT3i

Myös Yhdysvaltalaisneurologin, Alizera Minegari kommentoi medialle asiaa ja hän totesi, että asiaa tulee edelleen tutkia, sillä löydös on vielä "lapsenkengissä".

“While still in its infancy, CCSVI poses an enormously complicated idea, which requires more fundamental studies to understand its role in pathophysiology of MS,” he said in an email to CTV News.

Italialaiset ovat viime vuosina oppineet omissa tutkimuksissaan lisää siitä, että ketkä potilaista hyötyvät operaatiosta. Nyt onkin kiinnostava nähdä, että minkälaisia tuloksia tuleekaan Italian sokkoutetusta, usean klinikan toteuttamasta kliinisestä tutkimuksesta. Italialaistutkimuksen tulokset julkaistaneen vasta sitten, kun paperi on käynyt vertaisarviointimyllyn läpi ja haastattelussa Zamboni arvioi, että julkaisu tapahtuisi kesällä 2017.


CTV news uutisoi aiheesta. Sivulla myös jokunen videonpätkä, missä haastateltu British Columbian johtajaa kuin operoitua MS-potilastakin.